torstai 2. toukokuuta 2013

Pasi Anttila

Pasi Anttila on Pusikko-Cityn voimamiehiä. Pasi on tottunut pitämään huolta itsestään ja sen puoleen puolesta kylääkin karskin miehen ottein. Jos P.A saisi itse päättää, hän ryhtyisi yksityiskoulun rehtoriksi. Ei niinkään lapsirakkauttan vaan lähinnä, koska hän sentään tietää, miten lapsia kuuluu kasvattaa. Muiden Pusikko-Cityläisten lapset kun tapaavat olla melkoisia räkänokkia. 

Opetusuran lisäksi Pasin haaveissa siintää perinteinen pienperhe, hulppea kartano ja mukavat tulot. Jos opetusura ei urkene, Pasi voi harkita myös sotilasuraa, pääasia on päästä ottamaan luulot pois ipanoilta.

Vaimoltaan (tuota, ethän missään vaiheessa edes kuvitellut, että Pasi voisi olla no tiedäthän, niitä, no miehiin päin suuntautuneita tapauksia...) Pasi odottaa kuuliaisuutta, hyvää ruokaa ja siistiä kotia. Niin ja paria potraa poikaa. Realistista eli ei, P.A on valmis menemään läpi harmaiden kivien toteuttaakseen toiveensa. 

Pasi Anttila on ylpeä saamistaan erinomaisista geeneistä. Niinpä hän saattaa jopa haksahtaa hyrjäsyppyyn perimäänsä levittääkseen. Tämä tietenkin tapahtuu vaimolta ja muilta pusikko-cityläisiltä varmasti salassa. Onhan Pasi sentään kunnian mies!


2 kommenttia:

  1. Pasi on oikea MiesxD Sopii hyvin pusikko-cityyn ei sen puoleen;)

    VastaaPoista
  2. Pasi on misten mies ja vähän ehkä naistenmieskin;) Kiitoksia Coopa!

    VastaaPoista